tiistai 15. huhtikuuta 2014

Jonnan valmennus ja uusi videokamera testissä

Jes, sain vihdoinkin hommattua oikean videokameran, jota olen himoinnut jo pitkään. Gigantin outletista löytyi Panasonicin HC-V520 full-HD kamera, joka pääsi heti testiin. Virittelin kameran maneesin kulmaan kolmijalalle ja otin kännykällä yhteyden kameraan. Tää on niin hienoo nykyteknologiaa, kun voi käyttää kännykkää kaukosäätimenä suoraan hevosen selästä. Näppärää :)

Keskiviikkona Jonnan tunnilla oli tarkoitus valmistella Nanaa sunnuntain kisoja varten. Ei lähdetty tekemään ohjelmia vaan pyrittiin saamaan se läpi ja testailtiin muutamia osioita ohjelmista. Alussa lähdettiin tekemään voltteja siten että ensin puolikas voltti, siihen suoristus ja sitten toinen puolikas. Näin saatiin Nana vähän paremmin kantamaan itsensä ja myös taipumaan. Kisoja ajatellen tehtiin parit keskiravit ja pysähdykset ja peruutukset. Keskiravit lähti alkuun vähän nihkeesti, mutta viimeinen oli jo ihan ok. Pysähdykset ravista tuli yllättävänkin hyvin :D Ei olla niitä nyt vähään aikaan tehty. Peruutuksissa Nana helposti lähtee kääntymään vasemmalle. Sen kanssa saa aina olla tarkkana, että vasen ohja on hyvin tuntumalla ja näin sen saa peruuttamaan suoraan.

Laukassa aloitettiin myös volteilla ja näihinkin tehtiin alkuun suoristukset. Laukka on Nanalle niin vaikeeta tai kun se on niin jäykkä, niin tuntui ettei se käänny taas yhtään mihinkään :) Nana laitto urakalla hanttiin ja mä taistelin vastaan :D Loppua kohden se alkoi vähän antamaan periksi, mutta yhtään askeleen puolikastakaan ei voinut jättää ratsastamatta. Tultiin laukassa myös pari kertaa lävistäjä ja siitä siirtyminen raviin. Lävistäjät meni hyvin, mutta raviin siirtyminen ja siinä jatkaminen ei sitten mennytkään. Tai siirtyminen vielä ihan ok, mutta kun siitä piti jatkaa ravissa niin Nana hävisi avuilta karkuun. Se on aika iso haaste saada se alaspäin siirtymisissä pysymään avuilla.

Loppuun tehtiin vielä ravi-laukka-siirtymisiä ympyrällä, jossa Nana alkoi rentoutumaan ja pysymään avuilla. Taas sai tehdä töitä 1,5h ennen kuin se antoi periksi :D Ei oo helppoo tää ratsastaminen.

Video tulee myöhemmin, kunhan osaan käyttää sitä niin että saan sen vähän pienemmäksi. 4 GB:n videon lataaminen youtubeen viel yli 10 h, joten pitää vissiin sille tehdä jotain :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti