keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Viikonloppu tiukasti tallilla

Siinä hujahti mun viikonloppu tallilla. Tein tallin molempina päivinä ja lauantaina vielä ratsastin päälle, joten päivä venyi 11h mittaiseksi tallilla. Hain vielä ruokaa Nanalle lisää kotimatkalla, joten olin vasta 9 aikaan illalla kotona.
Ratsastettaessa Nanalla oli virtaa, kun se oli ollut aika kevyellä viikolla. Keskiviikkona kävi hieroja, jonka jälkeen annan aina vapaapäivän ja sitten perjantaina käytiin vaan kävelemässä maastossa ihanassa auringon paisteessa. Tältä reissulta on kuvia edellisessä postauksessa. Ratsain työskentelin ravissa ympyrällä väistäen takaosaa hetkittäin ulos, jolloin Nana joutuu astumaan paremmin sisätakajalalla alle. Se vetristää sitä helposti ja auttaa sitä käyttämään itseään. Sillä on oikean takajalan lihakset enemmän jumissa, niin se ei haluaisi oikein käyttää sitä. Mutta jumppaamalla senkin saa alle paremmin. Tuo jumi korostuu varsinkin oikeassa laukassa, kun se koittaa kompensoida sitä kääntämällä takaosan sisälle, jolloin se pääsee fuskaamaan ja sen takia saa olla tosi tarkkana siitä sen suoruudesta. Pitää taas jatkaa vastalaukkatreeniä, kun niillä saadaan siihen suoruutta lisää.
Nana ja Upi samisteli loimillaan :)
 
Sunnuntaina meillä kävi vuokraajakokelas testaamassa Nanaa. Katja oli taitava nuori ratsastaja, joka sai Nanan kulkemaan kivannäköisesti eteenpäin. Mukava saada hänet tiimiin mukaan. Tarkoitus on että Katja myös vähän hyppää Nanalla, kunhan nyt alkuun pääsee Nanan saloihin sisään. Innolla odottelen miten tää lähtee alkuun :)
Maanantaina Nana oli tosi superkiva :D Ei tehty mitään erikoista, vähän siirtymisiä ja sitten 3-kaarista ravissa. Nans oli hyvin kuulolla koko ajan :D Oikein mukava ratsastaa, vaikka olikin 18 astetta pakkasta.. Laukassa koitettiin vähän vaihtoja puomin yli. Välillä meni hyvin ja välillä huonommin. Pitäis vaan itse koittaa olla tekemättä liikaa, kun helposti huomaan että jään vähän jahtaamaan sitä vaihtoa ja sitten se ei suju.. Se ei sinänsä ole ihme :D Pitäis vaan muistaa olla rentona ja vaan jatkaa puomin yli uusin laukka-avuin. No, eipä noita vaihtoja sen kanssa oo tehtykään, joten jatketaan niiden reenaamista. Eilen oli taas Jonnan valmennus pitkästä aikaa, mutta siitä sitten lisää myöhemmin.. :)

2 kommenttia:

  1. Tässä olisi haaste vastattavaksi, jos ehdit: Koostetta menneestä ja tavoitteita tulevaan: http://ohanaconnemaras.blogspot.fi/2014/01/194-haaste-ennen-kuin-on-liian-myohaista.html

    VastaaPoista
  2. Kiitokset haasteesta, enköhän mä jossain välissä ehdi :)

    VastaaPoista