perjantai 17. tammikuuta 2014

Valmennusta ja lihashuoltoa

Viime lauantaina Maria "Iia" Taberman kävi pitämässä meidän tallilla kouluvalmennuksia. Osallistuttiin Nanan kanssa mielenkiinnosta uuden valmentajan koulutunnille. Tunnilla oli 2 ratsukkoa, mikä oli sinänsä hassua, kun olen jo pitkään käynyt yksinäni aina tunneilla. Tallin muut ratsastajat aikovat jatkossa käydä Iian valmennuksissa viikottain, mutta me käydään vain silloin tällöin, sillä jatkamme Jonnan valmennuksessa. 

Iia oli hyvä valmentaja. Tehtiin paljon erilaisia tehtäviä tunnin aikana. Ensiksi oltiin isolla kananmunanmallisella uralla koko maneesissa. Siinä Iia katsoi, miten meidän hepat liikkuu yleensä. Nana on alkuun aina vähän hidas pohkeelle eikä oikeen liiku kunnolla selän läpi eteen päin. Siitä johtuen se on on usein myös alkuun aika levoton edestä. Tästä siirryttiin isolle neliölle, jossa alettiin ratsastamaan kulmat tarkkaan. Tämä oli asteen helpompaa, kun olin niitä juurikin Nooran blogin innoittamana treenannut. Toki niiden kanssa sai silti töitä tehdä, mutta ehkä vähän vähemmän kuin jos en olisi ollenkaan niitä tarkkaillut lähiaikoina. Kulmien ratsastaminen on kyllä yksi tärkeimpiä yksittäisiä kohtia kouluradalla ja pitäisi niitä muistaa itsekkin hyödyntää paremmin.

Neliöltä vaihdeltiin välillä isolle pääty-ympyrälle ja takaisin neliölle ja taas ympyrälle. Ympyrällä pääsi ratsastamaan vähän enemmän eteen. Nana alkoi liikkua huomattavasti paremmin, kun sitä otettiin kulmissa vähän takaisin päin ja ratsastettiin pohkeella taas suoralla eteen. Tällainen temponmuutosharjoitus sopii hyvin Nanalle, kun sillä saa sen takapäätä aktivoitua.

Tästä lähdettiin sitten vähän taivutteleen lisää ensin pitkä sivu kokonaan avoa muutama kerta. Nanalle tää on aika helppoa, kun sitä on niin paljon tehty. Sitten lisättiin haastetta ja otettiin puoleen väliin asti avoa, siitä 10 metrin voltti ja siihen perään hieman suluntapaista uralta kentän keskelle päin. Avo sujui edelleen hyvin, mutta tuo voltille kääntäminen voi sitten joskus olla neidille vaikeeta. Sille kun jää helposti sellainen junavaihde päälle että se vaan tekee sitä avoa tms eikä haluaisi poiketa siitä. No, muutama voltti oli sitten alkuun kaikkea muita kuin voltteja :D Myös sulun ajatteleminen jo tuntui haastavalta ja sitä se olikin, kun ei olla koskaan sulkua menty. Toki raviväistöjä ollaan tehty, mutta kun piti koittaa myös taivuttaa samalla, niin se olikin jo aika haasteellista. Onneksi sen suorittaminen ei ollut niin merkittävä osa vaan piti saada se edes pari askelta uralta sisään päin. Selvittiin siis kunnialla tästä :)

Lopussa siirryttin vielä keskihalkaisijalle laukassa. Aluksi mentiin ihan normaalisti pari kertaa keskihalkaisijaa pitkin suoraa. Suoraan ratsastus on myös aika vaikeaa, kun useimmiten on seinä tukena toisella puolella. Myös suoraan ratsastusta pitäisi muistaa treenata enemmän. Sitä voi treenata myös ratsastamalla uran sisäpuolella pari metriä, niin silloin hevonen ei saa seinästä tukea vaan joutuu kantamaan itse omat kylkensä. Normaalista siirryttiin ensin vähän lyhentämään laukkaa. Nanan kanssa ei juurikaan lyhennetty, kun oltiin se juuri saatu käyttämään itseään ja liikkumaan eteenpäin. Lopuksi vielä lisättiin laukkaa. Nana kyllä lähtee helpolla eteen, mutta askeleen venyttäminen saattaa jäädä vajavaiseksi, joten sen kanssa saa olla tarkkana. Lopussa tultiin vielä pari kertaa harjoitusravissa pituushalkaisijaa pitkin.

Nana liikkui tosi kivasti lähes alusta lähtien. Jossain vaiheessa se meinasi kyllä hyytyä ja varsinkin viimeiset 15 minuuttia sitä sai ihan urakalla ratsastaa, että pysyi halutussa askellajissa. Olisi pitänyt itse tajuta ottaa hetki käyntiä, kun siis ravattiin ja laukattiin koko tunti ilman taukoja. Se oli kyllä tosi rankkaa molemmille :) Ens kerralla osaan sitten pitää ehkä tauonkin. Nyt vaan olin niin fiiliksissä etten huomannut ajan kulua.

Keskiviikkona meillä kävi taas hieroja. Nanan selkä oli alkanut hyvin taas toimimaan sitten viime hieronnan, jolloin se oli liian pienestä satulasta johtuen mennyt pahasti jumiin. Nyt se oli taas aika elastinen. Oikealta puolelta lautasen kohtaa suurimmat lihakset oli kyllä pahasti vielä jumissa, johtuen sen vinoudesta, mutta kunhan saadaan se pidettyä suorempana, niin alkaa sekin helpottaa. Myös jalkojen venyttelyä pitää muistaa taas jatkaa pari kertaa viikossa, niin saadaan varsinkin sitä oikeaa takajalkaa paremmin liikkumaan.

Pitkän sepustuksen päätteeksi on hyvä saada vähän kuvia :) Käytiin tänään päiväkävelyllä ihanassa aurinkoisessa pakkassäässä :) Molemmat nauttivat kyllä täysin rinnoin ja otettiin auringosta kaikki irti :) Ihana päivä!






Josko siitä jotain syötävää vielä löytyisi :D










2 kommenttia:

  1. Heh, kiva jos mun blogitekstistä oli hyötyä ja koit vähän helpotusta tunnille! :D Mutta kyllä se auttaa asiaa jos ensin edes teoriassa on asiaa miettinyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä kiva blogi :) Usein sitä tulee vaan ratsastettua, mutta pitäisi kyllä enemmän käyttää aikaa teorian läpi käymiseen ja asioiden pohtimiseen omassa päässään.

      Poista