sunnuntai 1. joulukuuta 2013

It was little bit slippery

Talvi tuli tänään. Taivaalta sateli tosin jo eilen jotain lumentapaista valkoista ainetta. Tänään se sitten muuttui ensin rännäksi ja sitten alkoi pakastamaan ja soppa oli valmis. Kaikki tiet niin liukkaina, että hyvä kun pystyssä pysyi. Tavoitteena oli päästä tänään maastoilemaan. Se päättyi lyhyeen, kun Nana liukasteli joka toisella askeleella. Päätin sitten kääntyä 50 m jälkeen takaisin kotiin ja mennä maneesiin vähän keventelemään. Nana oli tosi hyvän tuntuinen. Ratsastuksen jälkeen pesin sen ja puin Thermatexin loimen ja Spooky-hupun Kuva (löytyy linkin takaa) tosin on jo viime kerralta. Tuo huppu on tosi kätevä kuivatukseen, kun se pysyy päällä ja pitää hepan lämpimänä. Suosittelen kaikille lämpimästi. :)

Pesun jälkeen kiersin sitten vielä kantahokit neidille, niin ei tarvi huomenna luistella. Oli muuten yksi reikä sitten niin haasteellinen että meinas kiukku tulla. Kaikki muut 7 meni suht helpolla niin tätä yhtä tuhersin varmaan puoli tuntia. Olis vaan pitänyt muistaa pyytää kengittäjää laittamaan ne.

Nana sai myös uuden loimen tänään, vaikka sanoin etten yhtään loimea sille osta. :) Ei vaan ollut sopivaa kevyttoppista sisälle niin piti ostaa. Tää on WeatherBeetan 110g sisätoppis ja alla neiti poseeraan se yllään :)


  

Vähän myös eilisestä ja perjantaista. Ma-pe olinkin Tampereella koulutuksessa. Perjantaina poikkesin tallille paluu matkalla vähän juoksuttamaan neitiä. Vuokraajamme Hanna oli kyllä hyvin hoitanut neidin liikutuksen mun koulutusreissun ajan. Eilen pääsin sitten vihdoin ja viimein oikeesti taas töihin neidin kanssa. Oli tosi kivaa, Nana oli ihanan kevyt edestä ja reipas. Tehtiin ensin vähän väistöjä ravissa, sitten avoja ja siitä vasta-asetusta. Oikeessa kierroksessa vasta-asetukset oli vaikeita selkeästi, mutta vasemmassa ne sujui hienosti. Laukassa jatkettin avoja ja lisäksi mentiin myös vastalaukkaa ensin loivalla kiemuralla ja sitten myös muutaman kerran siten että lävistäjää pitkin vaihdettiin suuntaa ja pääty vastalaukassa ja sitten takaisin lävistäjää pitkin myötälaukan suuntaan. Vähän noissa päädyissä on vielä haastetta, mutta paremmin joka kerta. Lopuksi jumppasin vielä niin että pitkät sivut keskilaukkaa ja lyhyen sivun keskelle tehtiin 10m laukkavoltti. Nämä sujuivat yllättävänkin hyvin :) Nana on ollut nyt raspauksen jälkeen tosi kiva ratsastaa. Selkeästi piikit vaikutti menoon, sillä nyt se on ollut todella tasainen edestä ja liikkunut hyvin. Jee :) Innolla odottaen tiistain valmennusta.


Nana ja Parsa yhteisellä männynrangalla järsimässä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti