torstai 27. maaliskuuta 2014

Takaisin töihin

Nanalla oli lomaa melkein pari viikkoa valmennuksen jälkeen, kun ensin oli rokotus ja raspaus ja sitten seuraavalla viikolla sattui menoa parille päivälle, joten Nana sai lisää vapaata. Vapaat kyllä sitten kostautuikin itselleni oikein urakalla ja Nana oli todella jumissa. Sitä voi vaan peiliin katsoa, että jos sitä ei jumppaa päivittäin niin kyllä se vaan jumiin menee.
Tiistaina teinkin 1,5 h tuntia töitä, että sain sen edes jollekin mallille. Tuskan ja työn takana se oli ja paljon tehtiin väistöjä, ympyröitä, voltteja, avoja ja kaikkee mahdollista. Lopussa Nana oli jo kohtalainen, mutta kovin tyytyväinen en ollut itseeni.
Keskiviikkona päästiin vihdoin ja viimein ulos ratsastamaan. Ihan super kivaa :D Koko talvi menty sisällä, niin on ihana päästä aurinkoon ratsastamaan ja kenttäkin oli tosi hyvä. Nana koitti alkuun vähän juosta alta, kun oli ilmeisesti myös innoissaan kun päästiin vihdoin ulos :) Nana liikkui kyllä hyvin eteen ja kun sen vaan laittoi töihin. Tehtiin edelleen kaikkea jumppaa, mutta Nana toimi jo huomattavasti paremmin. Innolla odotellaan taas Jonnan lauantain valmennusta.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Valmennusta in english

Viime viikonloppuna meidän tallilla kävi brittivalmentaja Sally Amsterdamer. Sally on koulutuomari ja -valmentaja ja valmentaa pääasiassa esteratsastajia sileellä. Sally on kehittänyt oman koulutusmetodin, josta voi lukea lisää täältä
Me osallistuttiin Nanan kanssa sunnuntaina 45 min yksityistunnille, joka oli tosi antoisa. Sallyn tunneilla kaikki lähtee tahdista. Hevosen pitää liikkua hyvässä tahdissa koko ajan. Nana lähti alusta asti aika hyvässä tahdissa liikkeelle. Olin alkuverkannut sitä käynnissä ja ravissa noin puolisen tuntia ennen valmennusta, joten se oli jo päässyt hyvin liikkeelle.
Kevyessä ravissa lähdettiin hakemaan hyvää tahtia ja joustavuutta. Kun hevonen ensin kulkee hyvässä tahdissa, alkaa ravi joustaa ja tämä tuntuu keinumisena. Kun saatiin Nana ravaamaan kunnolla eteen tahdissa keinuen, alettiin tehdä siirtymisiä käyntiin. Ne osoittautuivat yllättävän vaikeiksi minulle :) Ensin Sally pyysi aina tekemään tehtävän kuten on aiemmin tehnyt ja sitten se neuvoi, kuinka se pitäisi tehdä. Mentiin siis kevyessä ravissa ja tehtiin siitä käyntiin siirtymisiä. Alkuun istuin alas moneksi askeleeksi, jolloin Nana pakeni alta, pudotti selän ja nosti pään ylös. Sally neuvoi hidastamaan keventäen, jotta Nana pysyy rentona ja kun se on rento, istutaan alas 2-3 askelta ja sitten käyntiin. Näin Nana ei ehdi karkaamaan alta ja menettämään selkäänsä.
Koska Nanan oikea takajalka on heikompi ja jäykempi kuin oikea, otettiin väliin vähän myös väistöä vasemmalle. Ensin väistettiin käynnissä, jossa Nana oli todella hidas pohkeelle. En kyllä muista koska oltais viimeksi tehty väistöjä käynnissä. Tällöin Sally käski olla käyttämättä kannusta ja sen sijaan käski käyttää raippaa pohkeen takana. Näin saadaan se herkemmäksi pohkeelle, kun ei kaiveta kannuksella. Ravissa väistöt sujui sitten huomattavasti paremmin, kun niitä tehdään vähintään viikoittain :) Sallykin ihmetteli, että miten Nana voi liikkua noin hyvin ravissa sivulle, kun käynnissä ei meinannut ottaa askeltakaan ristiin :)
Harjoitusravissa liikkumista treenattiin myös minulle uudella tavalla. Sally sanoi, että usein ratsastetaan harjoitusravissa vähän hitaammin, kuin kevyessä ravissa, vaikka näin ei pitäisi tietenkään olla vaan ravin pitäisi olla samanlaista huolimatta siitä istutaanko alas vai kevennetäänkö. Tätä lähdettiin treenaamaan siten, että ensin haettiin rento, tahdikas ravi keventäen. Sitten istuttiin alas 3 askelta ja taas jatkettiin keventämistä. Tätä tehtiin kunnes se onnistui hyvin pari kertaa ja sitten alettiin pidentää alhaalla istumista. Ensin 5 askelta ja sitten 7. Kotiläksyksi saatiin jatkaa pidentämistä ensin 1/4 kierrokseen pääty-ympyrästä, sitten puolikkaaseen ja sitten pikku hiljaa vaan pidempää pätkää. Tarkoitus on kuitenkin että Nana säilyy yhtä rentona ja samassa muodossa koko ajan.
Kolmas asia mitä Sally painotti tunnilla oli tuntuma. Pitää olla tasainen tuntuma koko ajan. Sisäohjalla asetetaan ja ulko-ohjalla tehdään puolipidätteet. Pidätteet eivät saa kuitenkaan olla vetoa taakse päin vaan ne piti tehdä kuin puristaisi pesusientä kädessään. Myös jalat piti olla lähellä koko ajan ja varsinkin ulkojalka piti olla kääntämässä mukana.
Koska keskityttiin paljon ravin treenaamiseen ei juurikaan ehditty laukata enää. Lopussa otetiin vähän molempiin suuntiin ja siinä myös haettiin samaa rentoa liikkumista ympyrällä. Harmittavasti en saanut yhtään kuvia enkä videota tunnilta, mutta ehkä sitten seuraavalta, kunhan saan kunnon videokameran nyt hommattua.
Mökkihöperö <3

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kuulumisia

Nyt on vierähtänyt harvinaisen pitkä aika viimeisestä kirjoittelusta. Innostuin siivoomaan varastoa ja kaappeja, joten kaikki vapaa-aika mitä tallilta ololla on jäänyt on mennyt oikeestaan siihen :)

Helmikuun puolessa välissä Jonna kävi ratsastamassa Nanan. Se oli tosi jäykkä rungostaan mitä se on ollut aina ja nyt se laitto Jonnalle oikeen urakalla hanttiin :D Koitin ottaa siitä videonpätkiä, mutta mun kamerassa ei riittänyt valo, joten ne on aika pimeitä, vaikka maneesissa oli kyllä ihan valosaa :D Tämän vuoksi mulla on ostoslistalla seuraavana kunnon videokamera.

Jonnan jäljiltä Nana on ollut hyvä ratsastaa. Sen ravi on parantunut hirveesti ja viime viikolla saatiin oikeesti kunnon ravia esiin :D Jee :) Laukan suoruuden kanssa on vielä paljon tekemistä, mutta meillä on jo aika hyvät työkalut sitä varten ja Jonna käy viikottain meitä tarkkailemassa ja neuvomassa lisää. Tulevana viikonloppuna meidän tallille tulee Sally Amsterdamer pitämään kouluvalmennuksia. Mielenkiinnolla odotan ja jännittää kuinka selviän englanninkielisestä valmennuksesta, kun ei oo tullut ennen oltua :D

Loppuun vielä videonpätkä, kun Nana pelaa futista :D