keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kainalot auki

Ja mahdollinen syyllinen on löytynyt. Eilen huomasin ensin, että Nanan oikea kainalo on auki. Huomasin sen, kun aloin satuloida ja katsoin satulavyötä, johon oli kuivunut vähän verta. Pelästyin kunnolla ja aloin tutkimaan asiaa. Kainalossa oli reilun 10 senttisen kolikon kokoinen alue, josta oli iho mennyt rikki. Aiemmin siitä oli hieman karvat lähteneet, jolloin laitoin karvan meidän satulavyöhön. Se ei näköjään ole sitten auttanut kuitenkaan vaan iho on päässyt hiertymään auki.

Vaihdoin meidän ihanaisen nahkavyön takaisin neopreeniseen, kun nahkavyössä on sellaiset lenkit tehty vastinhihnoja varten ja siitä jää sauma ilmeisesti painamaan kainaloa ja on täten hiertänyt kainalon auki. Nahkavyö on vaan niiiin paljon helpompi pitää puhtaana, mutta ei auta, jos se rikkoo toisen kainaloista ihon.

Lähdettiin sitten käymään maastolenkillä ja tarkoitus oli vain kävellä, koska yksi ajatus oli että Nanalla oli jotain lihasperäistä vaivaa joten on hyvä ottaa kevyesti. Maasto sujui hyvin ja jouduttiin vähän ravaamaankin lopussa ettei kastuttaisi ihan täysin kun yhtäkkiä alkoi sataa. Nana liikkui lennokkaasti ja itse eteenpäin. En tosin siltä vaatinut muuta kuin että mennään eteenpäin, joten oli varmasti helpompi liikkuakin. Raviosuus oli myös täysin suoralla, joten mitään taivutustakaan ei tullut. Maanantaina ongelma oli suurimmillaan juuri voltilla / ympyrällä. Maastolenkin jälkeen tutkin myös toisenkin kainalon, josta löytyi kaikkien ihopoimujen välistä samanlainen alue, josta on iho rikki. No nyt sitten hoidetaan noita ja toivotaan että ne paranee pian.

Nanahan on myynnissä ja meillä kävikin jo yksi ostaja, joka olisi kiinnostunut ostamaankin Nanan. Nyt vaan pitäisi saada kainalot paranemaan ja toivoa, että se oli se joka vaikutti liikkeeseen. Kyselin meidän eläinlääkäriltäkin asiaa ja se ei ainakaan vielä olisi kovin huolestunut tuosta liikkeen vastustelemisesta. Meinasi, että hyvinkin voi johtua noista rikki menneistä kainaloista, mutta aika näyttää.

Valitettavasti ei nyt ole kuvia...

tiistai 20. toukokuuta 2014

Kuulumisia

Tovi on vierähtänyt viime kirjoituksesta ja kaikkea on ehtinyt tapahtua tässä välillä. Mä itse kävin vähän nauttimasta auringosta Espanjan lämmössä ja sillä välin ihana vuokraajamme Katja liikutteli Nanaa.
Ainoat heposet, jotka lomalla näin olivat nuutuneita kärryheppoja Malagassa, reppanat :/
Kun keskiviikkoaamuna 7. päivä tulin kotiin kentältä sain viestin, että Nanan takajalat on kuin tukit. Siinä 3 tuntia koneessa torkkuneena totesin, että pakko ottaa päikkärit ennen kuin lähden tallille. Kun tallille asti pääsin oli jalat edelleen turvoksissa. Toinen kylmä ja toinen lämmin. Mitään varisinaisia haavoja tai vastaavia ei näkynyt eikä lämpöä ollut. Soittelin sitten eläinlääkärille, joka käski kävelyttää Nanaa ja seurailla aamuun. Seuraavana päivänä todettiin, että vieläkin turvottaa, mutta ei niin pahasti, mutta kisat jäivät tälläkin kertaa väliin.

Osteopaatti sitten kävi taas katsomassa Nanaa. Se kävi sekä selän että turvottaneet jalat läpi. Selässä päästiin jo pidemmälle lihaksiin käsiksi ja se antoi hyvin periksi. Nana rentoutui täysin käsittelyssä. Jaloista avattiin nestekiertoa, joka auttoi turvotuksiin myös tai ainakaan sen jälkeen ei ole turvotusta hetkeen ollut.

Nana nauttii osteopatiasta
Osteopaatin jälkeen otettiin kevyesti viikonloppu ja viime viikolla alettiin pikku hiljaa ratsastaa. Maanantaina ja tiistaina Nana oli normaali ja liikkui tosi hyvin. Keskiviikko oli vapaa ja myös torstaina Nana liikkui tosi hyvin. Jopa oikea laukka, joka on ollut Nanalle tosi vaikeaa oli rennon letkeää koko ajan.

Perjantaina Nana oli jo vähän outo. Muuten meni siis ihan hyvin, mutta laukannostoissa Nana laittoin vähän vastaan. Se jatkoi kuitenkin kun vähän patisti ja sitten oli ihan normaali loppuun saakka. Lauantaina kävi ostajaehdokas, jolle näytin Nanaa ensin. Siinä sitten oikeassa laukassa kun oltiin jonkun aikaa menty niin Nana pukitteli hetken ja sitten taas jatkoi normaalisti. Ostajaehdokas ratsasti ja hänen valmentajansa myös ja Nana meni ihan normaalisti. Valmentaja myös hyppäsi Nanalla pari 50 cm ja pari 70 cm pystyä ja Nana oli aivan innoissaan ja liikkui sen jälkeen tosi hyvin. Ostajaehdokas ja valmentaja tykkäsivät Nanasta kovasti ja jäädään odottelemaan, mitä tapahtuu.
Kokeiltiin menoa myös ilman alaturpista.

Nana nauttii auringosta

Sunnuntaina Katja meni Nanalla ja tallille päästyään totesi, että takajalat on jälleen turvonneet. Todettiin, että kokeileen liikuttaa sitä ja mikäli se ei onnu niin ratsastaa kevyesti. Nana oli ollut aluksi vähän kökkö edelleen oikeassa laukassa, mutta tilanne meni kuitenkin ohi ja Nana oli muuten taas normaali.

Maanantaina menin sitten Jonnan tunnille ja Nana oli jo alkuverkassa oikeessa kierroksessa ravissa tosi nihkeä. Vähän kun koitti ottaa ohjaa ja laittaa se töihin, niin se potkas vastaan. Kun Jonna tuli, niin katsottiin sitä sitten yhdessä ensin niin, että ratsastin voltilla molempiin suuntiin ravissa. Jonna totesi jo parin kierroksen jälkeen, että Nanan oikea etujalka on ep. Otettiin vielä liinaan ilman satulaa, niin sama meno jatkui, ei niin voimakkaana, mutta kyllä sen näki ettei se puhdas ollut. Nyt sitten kävellään pari päivää ja katsellaan loppuviikosta mikä on meno. Ja just kun mä luulin että se on kunnossa. Tätä tää hevosen omistaminen tai ylläpitäminen on...
Meidän kotipihan kukkaset, vas ylhäällä tulppaani, vas alhaalla lemmikki, oikeella ylhäältä orvokki, joku sininen kukka ja päärynäpuu, joka kukkii :) Näistä päärynäpuu on ainut joka on itse istutettu :)